Taaleri Linnainmaankulma on suljettu kiinteistörahasto. Rahasto on rakennuttanut liiketilakiinteistön Porin keskustaan.

Taaleri oli ensimmäisten joukossa tuodessaan markkinoille asuntorahastoja ja myös ensimmäisiä, joka on tehnyt niistä sijoittajatavoitteet ylittäneitä irtautumisia myymällä kohteet uusille omistajille. Taalerin asuntorahasto-osaaminen on poikkeuksellista, sillä kohteet ovat pääosin itse kehitettyjä, tarjoten oikeat puitteet laadukkaaseen vuokra-asumiseen sekä tuottavaa irtautumista ajatellen.

Vakaata tuottoa ja hyvä tapa hajauttaa

Vaihtoehtoisten sijoituskohteiden vähentyessä ja yleisen markkinariskin kasvaessa kiinteistöt tarjoavat vakaata ja pitkäaikaista tuottoa. Myös korkotason lasku, rahoitusmahdollisuuksien monipuolistuminen ja kiinteistöomaisuuden konkreettisuus lisäävät kiinteistömarkkinan kiinnostavuutta.

Linnainmaankulma

Taaleri Linnainmaankulma perustettiin elokuussa 2011 ja sijoitussitoumuksia kerättiin noin 1,5 miljoonaa euroa viideltä sijoittajalta. Rahaston sijoituskohteen rakennustyöt aloitettiin elokuussa 2012. Oman pääoman lisäksi kohtaan rakentamiseen käytetiin velkarahoitusta. Kokonaisuus sisältää Porin keskustassa sijaitsevan liikehuoneiston ja parkkihallin, jossa liikehuoneiston käytössä on 110 parkkipaikkaa.

Rahasto on suljettu eikä siihen oteta enää uusia sijoittajia.

Salkunhoitajat

Anna  Kulkki

Anna Kulkki

Salkunhoito, Kiinteistövarainhoito
Helsinki
+358 40 351 8536
Markus Halkola

Markus Halkola

Johtaja, Kiinteistökehitys
Helsinki
+358 40 834 3888